sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Sinappimunakoiso


Tämä on niin sanottua munakoisosilliä eli silliä ilman silliä. Tämä on siitä jännää, että tästä tykkäävät myös he, jotka eivät tykkää munakoisosta muissa yhteyksissä.

Sinappimunakoiso
  • 1 munakoiso
  • 2,5 dl soija- tai kaurakermaa
  • 0,5 dl sinappia
  • 1 rkl etikkaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl valkopippuria
  • 1 tl kuivattua tilliä
  1. Leikkaa munakoiso sentin paksuisiksi paloiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä noin viisi minuuttia eli kunnes munakoisopalat ovat pehmeitä. Kaada vesi pois ja anna munakoisojen kuivua hetki siivilässä tai pyyhkeen päällä.
  2. Sekoita soijakerma, sinappi, etikka, suola, valkopippuri ja tilli tasaiseksi. Lisää vielä lämpimät munakoisopalat kastikkeen sekaan.
  3. Anna marinoitua jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään ennen tarjoilua.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kahden tofun perunasalaatti


Perunasalaatti on herkkua! Siihen kuuluvan valkoisen töhnän voi tietysti tehdä kananmunattomasta majoneesista, mutta tällä kertaa tein sen pehmeästä tofusta. Toimii!

Kahden tofun perunasalaatti
  • 1 kg kiinteitä perunoita
  • 600 g pakasteherneitä
  • 300 g (hapanta) omenaa
  • 200 g savutofua (suosittelen tähän Tofumoonin Savutofulihaa)
  • 2 rkl kapriksia
Kastike
  • 1 pkt silken eli pehmeää tofua
  • 1 dl öljyä
  • 1 rkl sinappia
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 0,25 tl valkopippurijauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl sokeria
  1. Kuori perunat, leikkaa ne sopiviksi kuutioiksi ja keitä ne kypsiksi. 
  2. Yhdistä kulhoon perunat, herneet, kuutioitu omena, kuutioitu savutofu ja hieman hienonnetut kaprikset.
  3. Sekoita sauvasekoittimella kastikkeen ainekset tasaiseksi tahnaksi ja yhdistä se perunaseoksen kanssa.
  4. Anna mehevöityä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua tai syö heti, jos on kauhea nälkä.